perjantai 9. elokuuta 2013

Seuraeste ÄSeRa 6.8

Meidän kisatauko päättyi tiistaina Polleparkissa olevien seurakisojen merkeissä. Mua instagrammissa seuraavat tietääkin jo ettei ollut turha reissu ollenkaan. Kotiin tuomisina tuli molemmista luokista siniset ruusukkeet.

Vedin kopin ihan itse kisapaikalle ja oltiin hyvissä ajoin. Ehdittiin katsomaan tuttujen suorituksia ja varustamaan hevonen kaikessa rauhassa. Oli kiva kun ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään Kallesta. Saatiin taas paljon spontaaneja kehuja, jotka tuntuvat aina yhtä hyvälle.



80cm alkuperäisenä suunnitelmana ei ollut ratsastaa aikaa uusinnassa, joka näkyy pieninä kordinaatio ongelmina portin jälkeen. Kalle oli kuitenkin niin hyvin avuilla, joten päätin tehdä hieman pienemmän tien. Jos ulkopohje olisi ollut paremmin kiinni niin kaarteesta ois tullut paljon sujuvampi. Kisatauko näkyy myös hurjasti laukan laadussa, mutta koittakaa kestää.




Toisena luokkana mentiin 90cm, jossa oli arvosteluna A.2.0. Keskityin ratsastamaan siistin ja sujuvan radan 80cm sähellyksen jälkeen. Mielestäni meno oli paljon paremman näköistä jo vai mitä mieltä olette? Tästäkin luokasta tuli 2.sija.


Kisoista jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli. Kalle oli oma onnellinen itsensä, kunhan kuski taas muistaisi miten ratsastetaan. Onneksi kausi ei ole vielä lopussa eli lisää ratoja vaan alle niin eiköhän tämä tästä lähe :)








3 kommenttia:

  1. Täällä on blogillesi yksi uusi innokas lukija! :) Teillä on oikein koskettava tarina kerrottavana, mutta hevonen näyttää tänä päivänä oikein hienolle.

    Mullakin on edessä oman lämpösen uudelleen kouluttaminen, haudattiin raviurahaaveet reagoineen hankkarin takia: blogiakin olen pykäämässä pikkuhiljaa pystyyn (lähinnä itseäni varten).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa :) Linkkaa oma blogisi kun on valmis niin käyn kurkkaamassa.

      Kyllä noista lämppäreistä saa oikeasti mukavia ratsuja jos vaan on motivaatiota ja aikaa tehdä asiat rauhassa. Kalle kiittää kehuista ja tsemppiä sinne kouluttamiseen :)

      Poista
  2. Teidät on haastettu täällä: http://tulppaanejakavioissa.blogspot.nl/2013/08/meidan-kesa-2013-haaste.html :)

    VastaaPoista