Rentous, tahdikkuus ja eteenpäinpyrkimys

Meidän kuulumiset tiivistää otsikko. Ollaan kouluratsastuksessa etsitty meille sopivaa työskentelymuotoa, jossa Kalle pysyy rentoa ja tahdikkaana. Ongelmana on ollut oman pitkän jalkani takia saada liikettä lähtemään takaa selän läpi, mutta kehitystä on kuulemma tapahtunu. Sen huomasi perjantaina vieraillut Lotta. Meillä olikin ihan super heppailupäivä.

Aamu alkoi Kallen läpiratsastuksella. Poni on ollut nyt niin hyvä, että kiipesin itse suoraan selkään ennen Lottaa. Sama linja jatkui ja alla olikin alusta asti rento hevonen. Pitkästä aikaa olen kokenut itse ahaa-elämyksiä kenttätyöskentelyssä ja perjantaina niitä tuli taas. Se on mahtava tunne kun homma toimii pelkällä istunnalla ja kyydissä ei tarvitse kuin hymyillä. Lotalta tuli samaa palautetta ja on Kalle kuulemma edelleen super. Muoto ei ole edelleenkään mikään korkea koulumuoto, mutta otetaan ensin rennosti pidempänä ja lähdetään nostamaan ylöspäin pikkuhiljaa.

Seuraavaksi suunnattiin auton nokka kohti Killeriä ja Vikkeä. Olen vauvaa Lotalle ylistänyt ja viimein saatiin aikataulut sopimaan kokeilua varten. Kiipesin ensin itse selkään ja V oli oma rento itsensä. Vähän meinasi pukkia tarjota kun vaati enemmän, mutta liukkaasta pohjasta huolimatta hyvin suoriuduttiin.  Mentiin ihan perus kaikki askellajit läpi ja kokeiltiin päivän fiilistä. Lotta kokeili myös ja kehuja sateli. Onhan se laadukas peli 5-vuotiaaksi. Tarkoitus olisi ensi vuoden puolella startata vauvalla koulukisoissa ja katsoa kuinka meille käy.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ajattelin tehdä postauksen suomenhevosista, jotka ovat vaikuttaneet tavalla tai toisella elämääni. Kyseinen rotu kuitenkin palveli sota-aikana rintamalla urheasti sotilaiden rinnalla.  Kallen kuulumisia on tulossa, kunhan saan jonkun meitä kuvaamaan.

Ensimmäisenä mainitsemisen arvoisena suomenhevosena on meillä asuva Ralli-Virkku. Virkun olen tuntenut noin 10 vuotta tavalla tai toisella ja nykyään päivittäin tulee puuhasteltua ruunan kanssa. Virkku oli ennen todella hieno suorittaja lajissa kuin lajissa. Olen itse kyseisellä putella ylittänyt 125cm okserin ja Virkulla onkin kisattu aluetasolla aina 110cm asti.  Nykyään jännevamman takia toimii kevyessä harrastekäytössä ja kyydittää turvallisesti ketä ratsastajaa tahansa.

Seuraavana jo edesmennyt Ponsia. Ponsi oli Kallen tarhakaverina pitkään ja kyseinen hapannaama onnistui valloittamaan kaikkien sydämmet. Ponsi opetti meille kaikille tallitytöille päättäväisyyttä, ja kärsivällisyyttä. Hyvän päivän sattuessa kohdalle mikä tahansa onnistui leikiten, mutta kun vanhaa herraa ei kiinnostanut oli kenenkään turha edes yrittää. Muistan hyvin reissun kun vanha kurppa vetäisi kesken maastolenkin polulta suoraan umpimetsään riehakkaasti pukitellen. Riikka tippui kuusenoksaan ja itse sain kepit Ponsin pukin osuessa jalkaan. Voi niitä muistoja.

 

Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä Tähti-Vikkelä, alias vauvaponi. Vikkeen tutustuin melkein 2 vuotta sitten sen tullessa meille ratsukoulutukseen. Siitä on saatu tehtyä kiva kisapeli, joka nykyään on lyhyestä ratsutaustasta huolimatta kisannut jo Helppoa Ceetä ja esteillä 80cm.  Viksutin oli orina melkoisen villi, mutta ruunauksen myötä siitä on tullut oikein mukava herrasmies. Käyn sitä edelleen läpiratsastamassa aina kun ehdin.