5.8.2003 tapasin hevosen, jonka kaltaista en ollut nähnyt koskaan. Laiha, takkuinen ja eihän sillä ollut häntääkään. Silmistä oli sammunut elämänilo ja kyljet olivat verillä. Jonkun mielestä tapaamisen taustalla oli tuuri, mutta se oli kohtalo. Tästä takkuisesta ravurinraadosta on kuoriutunut vuosien työn asiosta oikea kultakimpale. Jos joku tietää miltä tuntuu kun löytää sen "elämänsä hevosen" niin Kalle on todellakin juuri sitä.
Matkan varrelle on mahtunut monen monta mutkaa, mutta onnistumisia on ollut onneksi enemmän. Nykyään Kalle suorittaa Helpon A:n asioita rutiinilla ja ratana olemme kilpailleet aluetasolla 100cm. Ollaan jopa kenttäkisoissa käyty tekemässä hyväksytty tulos. Kaikkien epäilystä huolimatta sain hevosen joka suorittaa kapasiteettinsa rajoilla mitä tahansa uskallan vain pyytää. Silti sille voi edelleen laittaa kärryt tai jopa reen perään ja lähteä metsään nautiskelemaan.
Kallesta on tullut koko perheen lemmikki ja ennenkaikkea ystävä. Tuttu hörähdys kuuluu takuuvarmasti talliin tultaessa. Sen luottamus ihmisiin on palannut ja katse ei ole enään täynnä tyhjää. Kukaan ei olisi voinut uskoa sinä elokuisena iltana, että tuo hevonen on taistelija ja siitä tulee vielä joskus jotain. Rumasta ankanpoikasesta on kuoriutunut joutsen.
