I got to know that this thing is real ♥

Tuntuu ihan uskomattomalta, että Kalle on ollut mulla jo 8-vuotta! Kerron sen kunniaksi miten meidän tarina alkoi ja mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua tähän päivään mennessä.

Muistan kyllä ikuisesti sen päiväin, jolloin Kalle meidän perheeseen saapui. Olin tulossa islanninhevosvaellukselta kaverini kanssa Rautalammilla kun äitini soitti, että jää abc:n kohdalla pois kyydistä niin käydään tallilla. Pikkutytön mieleen heräsi heti ajatus, että silloinen lempiponini olisi ostettu minulle omaksi. Hyppäsin äitin kyytiin ja kun saavuimme tallille katseeni osui tarhan takanurkassa kyyhöttävään tummaan ruunaan. En ollut ikinä nähnyt niin laihaa, pelokasta ja huonokarvaista hevosta. Toivoin ettemme olisi mennyt sen tarhan luo.

Äitini kuitenkin ilmoitti, että tuossa on uusi oma hevoseni Kalle. Kuulin myös, että kyseessä oli 6-vuotias entinen ravuri jonka selässä ei ole ikinä käyty ja joka olisi menny teuraaksi jos emme olisi sitä ottaneet. Kalle oli ollut vain orin tarhakaveria ja sen takia sen kyljet olivat haavoilla kun ori oli ne repinyt. Silti tunsin itesi maailman onnellisimmaksi! Jälkeenpäin kun ajatteleen vanhempani olivat uhkarohkeita kun antoivat 10-vuotiaalle tytölle hullun leiman saaneen ex-ravurin, mutta onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. Missään nimessä helppoa ei ole ollut.

Heti alusta asti huomasin, että Kallea on käsitelty väärin. Päähän ja takajalkoihin se ei antanut koskea ollenkaan. Kun selvitin taustoja sain tietää, että Kallea oli hakattu päähän ja sen takajalkoja oli kengitetty väärin ja siksi ne olivat kipeät. Kesti monta vuotta ennenkun takakaviot pystyin putsaamaan normaalisti ja pään pystyi harjaamaan. Kallen totutti satulaan ammatti-ihminen, jonka sanat muistan aina. " Tuo hevonen tulee vielä joskus tappamaan tuon tytön."

Kalle vaihtoi tallipaikkaa ja oli vuoden ravitallilla. Sillä ajettiin ja lähinnä maastoiltiin selästä, että saatiin pikkuhiljaa lihakset kasvamaan ja elämänilo palaamaan. Vuoden kuluttua siirrymme pienelle ratsutallille, jossa viihdyimme 3-vuotta. Opettelimme rauhassa kentällä ratsun alkeita ja Kalle oli erittäin nopea oppimaan. Itse sen pääosin ratsukoulutin, kuitenkin tukijoukkoja on ollut mukana. Esteitä se rakasti jo silloin ja ensimmäisissä estekisoissa olimme vuonna 2005. Luokkana oli hurja 40cm ja meidät hylättiin ensimmäisellä esteellä :--D Mutta kokemuksena oli erittäin opettavainen.

Vuonna 2007 muutimme sille tallille missä olemme nyt. Kyseessä on viihtyisä pikkutalli mikä ei ole puitteiltaan mikään maailman hienoin, mutta hevosia siellä rakastetaan. Olemme oppineet ihan hirveästi tässä neljän vuoden aikana. Esteitä ollaan kisattu nyt aina 100cm asti ja koulua helppoon B:hen asti. Valmennuksissa ollaan tehty vaikeampiakin juttuja. Ammatti-ihmiset ovat kehuneet Kallea ja jopa sen rodusta on tullut keskustelua! Eräässä koulupaperissa jopa lukee "pirteä poni." Tottakai paskanjauhajia on mukaan mahtunut niinkuin varmasti kaikkien ex-ravureiden omistajien elämään on, mutta niistä ei pidä välittää. Hevosia vaan ne ex-ravuritkin on.

Outoa ajatella, että siitä hakatusta rumasta ravurinraadosta on kuoriutunut elämäni hevonen ja se on opettanut minulle niin paljon. Olen ihan varma, etten tästä kultakimpaleesta luovu ikinä ♥ Ei me mitään isoja luokkia päästä ikinä hyppämään eikä vaativia koululuokkia menemään, mutta se ei oo ees pääasia. Paljon hienompi tunne on kun Kalle hörisee kun meen tallille ja tiiän että se on onnellinen.

2010 

100cm 

sijoitus 1.

2010
Helppo C: tutustumisluokan kouluohjelma
62,2% sij 1

Todiste että ollaan hypätty maastoesteitä :--D