perjantai 27. syyskuuta 2013

Vieraissa

Onni on ihanat ystävät, jotka päästävät kiipeämään omien hevosiensa selkään sillon kuin motivaatio on hukassa. Viimeaikoina Kallen kanssa koulukiemurat eivät todellakaan ole sujuneet halutulla tavalla, joten lähdin hakemaan vinkkejä muilta. Hyväksi todettu keino motivaation palaamiseen on fiilistely eri tyyppisillä kaviokkailla. Tätäkautta saan haettua omaan ratsastamiseen uutta ryhtiä.

Ensimmäisenä menin moikkaamaan Vikkeä, joka on tässä blogissa pyörinyt kyllästymiseen saakka. Otus on tosiaan peruskoulutettu omasta toimestani ja nyt on mukavaa käydä välillä kokeilemassa missä sen kanssa nykyään mennään. Jälleen oli pieni vauva oppinut paljon uutta ja saanut tasaisuutta jokaiseen askellajiin. Muutama vapaapäivä näkyi keulimisena ja pukitteluna, mutta sittenkun malttoi keskittyä tuli pari vau pätkää. Onse edelleen mukava :)






Eilen otin koulusta hieman omaa lomaa ja suuntasin Korpilahdelle moikkaamaan Emmaa ja Lottaa. Tarkoituksena oli kokeilla pelkästään Emman hevosta, mutta jouduin kuitenkin kapuamaan myös Daniankin kyytiin. Tapaus Popo oli kokeilemisen arvoinen. En voi vieläkään käsittää miten Emma on saanut siitä niin mahtavan juoksuttaa! Kombo uusi häsläävä ratsastaja ja hämillään oleva hirvenpoikanen ei ollut mikään toimivin mahdollinen, mutta jälkikäteen kuvista katsottuna ei se niin pahalta näyttänytkään.  Kiitosta tulee mielettömistä askellajeista ja ryhdistä mihin moni suomenhevonen ei luonnostaan pysty. Kyseisestä parivaljakosta kuullaan vielä ihan varmasti.




Viimeisimpänä päivän yllättäjä Dania alias kiukkupallo. Yleensä meidän kahden yhteistyö on ollut lähinnä sitä kumpi vihaa toista enemmän. Eilen kuitenkin hevonen yllätti niin positiivisesti etten meinannut malttaa lopettaa. Sain hevosen rennoksi ja jopa muutama pieni hyppy onnistui ilman suurimpia ongelmia. Lotta on kyllä tehnyt hatunnoston arvoisen työn kyseisen tamman eteen. Siitähän melkein jo tykkää!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti