maanantai 30. tammikuuta 2012

Ostoksia ja pakkasta

Viimeisen työpäivän kunniaksi ponille tuli hankittua:


 Eskadronin huopa estepenkkiin


 Rollerit maastoiluun ja ehkä esteille


Stübbenin satulasaippua

Eilen hömppäilin Kallella riimuilla kentällä kun oli niin kauhean kylmä. Oli tosi energinen eikä tehty mitään ihmeitä. Vikkeponille piti antaa kurinpalautusta kun oli riekkunut omistajallaan. Istuin kyytiin ja annoin mennä täysiä kunnes rauhottui. Kehuin kun malttoi kävellä nätisti ja jätin siihen. Maastoon pitäisi suunnata päästelemään kun pakkanen vähän lauhtuu.




Tänään Kallella oli vapaa, koska olen kipeänä ja töissä meni iltapäivään. Huomenna pakotan itseni tallille on olotila mikä tahansa. Rupeaa turhauttamaan pakkaset ja sairaana oleminen. Sunnuntain estevalmennuksen jätän suosiolla väliin, ettei tarvitse lähteä kuljettamaan mahdollisesti hikistä hevosta tälläisellä kelillä.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Ilman satulaa Vikkeponilla

Tänään oli jälleen kirpeä pakkaspäivä. Vuokraajan vuoro oli mennä Kallella, joten kipusin Saaran pyynnöstä Viken selkään ilman satulaa. Minna meni Kallella samaan aikaan eikä pikkuponi reagoinut siihen mitenkään. Selkään ei meinnanut aluksi päästää, mutta lyhyen keskustelun jälkeen pääsin kipuamaan kyytiin. Ei tehty mitään ihmeitä, lähinnä muisteltiin apuja ja kokeiltiin nostaa laukkaa. Hienosti nosti Kallen imussa ja siihen oli hyvä lopettaa. :) Ravissa oli yllättävän kiva ja tuli paljon pitkiä ja hyviä pätkiä. Hyi kun haalari saa näyttämään istunnan rumalta ja istun ihan kasassa. Poni oli kuitenkin hieno. :)


Kallella oli kentällä kivaa. Kauheasti riitti virtaa ja Minna-raukka joutui roikkumaan kyydissä. Aina ei tarvitse ottaa tätä touhua niin vakavasti. Toivottavasti huomenna pakkanen edes vähän lauhtuisi, koska on hirveä hinku päästä hyppäämään. Jos ei ole kauheasti yli -15 niin jotain helppoja juttuja kyllä pompitaan tai mennään kavaletteja. Oivoi ponilla voi olla turhankin hauskaa.



Tänään oli virallinen viimeinen työpäivä, joten ehdin paremmin heppailemaan. Maanantaina käyn vielä töissä ja voi olla, että ponille tarttuu mukaan uusia varusteita. Sen näkee sitten. Ainakin otan kuparirollerit maastoilua varten ja Kalle ehdottomasti haluaa uudet jalustimet estesatulaan. Oikein vaatimalla vaatii! On se rankkaa pitää kullanmuru tyytyväisenä.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

hihihi

Hör kaikille! Mammaa väsyttää, joten antoi minulle puheenvuoron kun kuulemma tänne minusta kirjoittelee. Läppärin näppäimistö on hieman hankala, mutta yritän parhaani! Kai olette jo kuulleet miten komea ja uljas kaveri on kyseessä? Olen kuulemma jokin lämmiverinen ravihevonen rodultani, mutta mielestäni uljas laukkahevonen kuvaa paremmin. Tammoille tiedoksi, että omistan lähes mustan kiiltävän karvan ja olen juuri sopivan kokoinen!  Kolme tyttöystävää löytyy jo, mutta muutama lisää kelpaa aina! Laitakaa rohkeasti kommenttia niin otan yhteyttä. ( Pusut kuitenkin valloittaville suokkitammoilleni Putelle ja Pepille. Ihanaa pv-tammaani Lottee unohtamatta!)


 Tammojen bongausilme!


 Mitä sitä turhaa stressamaan

 
 Peppi!

Rakastan esteiden hyppelyä ja olen siinä aika hyvä! Mamma on vaan ihan nössö eikä anna hypätä isoja esteitä kovaa ja korkealta.  Kuitenkin rohkeasti vien meidät yli isoistakin esteistä ja hyppään aina kiltisti. Kisoissa välillä innostun esittämään oikein korkeita loikkia. Mamma ei arvosta, mutta tammat sitä enemmän! En kuitenkaan tahallani ole tyhmä. Pitäähän olla pilkettä silmäkulmassa vai mitä? Nippe tukehtuisi heiniinsä jos kuulisi, mutta nautin salaa myös kouluratsastuksesta. On ihanaa tehdä laukanvaihtoja ja opetella piruetteja. Raviavot ovat tulleet uutena lempparina ja olen aika hyvä niissä! Ei saa kertoa pojille.




Tykkään salaa myöskin halimisesta ja pussailusta. Parasta on kun mamma tulee tallille ja antaa paljon herkkuja ja kertoo miten tärkeä olen. Jos pojat ei nää saatan antaa märkiä turvepusuja ja jostain syystä mamma vaan nauraa. Ruskea pigmentti mielestäni sopii mutta meillä on näkemyseroja ilmeisesti. Poikien nähden tyydyn kylmän rauhallisesti hörähtämään, mutta kun olemme kahdestaan oikein kerjään pusuja. 




Mamma kertoi, että hyppäämme sunnuntaina jos ei ole kylmä. Kuulette lisää siis silloin. Jos tammat nyt oikein innostuivat voi olla, että kirjoitan tänne useammin. Saa nähdä.

Kalle

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kuulumisia

Töitä, koulua ja lisää töitä. Heppailemaan olen ehtinyt juuri ja juuri, mutta onneksi kohta pitäisi helpottaa. Ollaan nyt pyöritty kentällä ehkä liikaaki, joten eilen suunnattiin maastoon. Seuraksi lähti Nipen omistaja. Mentiin oikein kunnon rallilenkki ja ai että kun ponit nautti! Millään ei oltais maltettu kävellä varsinkaan kotiinpäin. Tänään Saara kävi irtojuoksuttamassa kevyesti, koska olin jälleen töissä. Kuulemma oli mennyt ihan hyvin. Huomenna suunnitteilla olisi kevyet taivuttelut ja keskiviikkona vapaa.



Töihin oli tullut uusia esteraippoja enkä voinut vastustaa!

Tuomas valmentaa taas ensi viikonloppuna Polleparkissa, että sinne tähdätään jos kyydit järjestyvät. Kisakalenteriakin olen alustavasti suunnitellut ja tarkoituksena olisi mennä 19.2 hyppäämään ainakin 80cm. Jos saan vuokraajan innostettua niin laitan menemään 60cm verkkaluokkana. Koulukisojakin olen yrittänyt silmäillä ja alustavasti suunnittelin vieväni ponin aluekoulukisoihin jossain välissä. Pitää malttaa vielä hetki odottaa ennenkun kisakalenteri kipaan tulee. Sitten suunnitellaan tarkemmin. :)




Söpö kevennys mut poni on hieno

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Super sunnuntai!

Tänään oli ainakin täällä kunnon pakkaspäivä ja elohopea mittarissa oli laskenut lähemmäs -20.  Paljon vaatetta niskaan ja tallille. Pakkasella poni yleensä kerää kierroksia, mutta päätin uhmata luonnonlakeja ja mennä hömppäileen pelkällä riimulla kentälle. Mentiin ihan hetki rauhassa ja poni toimi yllättävän kivasti. Meinasi hieman hermostua kun ei saanut mennä täysiä kenttää ympäri, mutta pienen keskustelun jälkeen meni oikein mukavasti. :) Huomenna kelin salliessa edessä on kunnon tehotuuppausta. P.s huomatkaan mun maailman söpöin (ja lämpimin) haalari!




 Näin meillä kävelytetään hevosia, jotka ovat saikulla. Laiskaako?



Viken "omistaja" pyysi kipuamaan vielä selkään, joten pääsin kokeilemaan miltä ponski tuntui. Pohkeista ymmärrettiin jo vähän ja hienosti pysähdyttiin pyynnöstä. Otin muutaman pätkän ravia ja Vikke pärski tyytyväisenä ja myötäsi jopa niskasta. Siihen oli hyvä lopettaa ja en ratsastanut kuin vajaa 15min. Aloitellaan varovasti, ettei kyllästytä. Tosta ponista kuullaan vielä!

 (Kuva napattu Viken omasta blogista)

tiistai 10. tammikuuta 2012

Dania 1 Nora 0

Sunnuntaina olin tosiaan kiukkuisella lainatammalla koulutunnilla. Käynnissä oli tosi rento ja mukava, mutta ensimmäisessä siirtymisessä raviin heitti jumalattoman pukin ja päädyin maistamaan lunta. Selässä hokinreikiä, lonkka kipee ja poskeen nousi mustelma. Go poni go. Menin kuitenkin loppuun asti ja oli hetkittäin oikeasti ihan mukava. Kiukkuilua oli vaan turhan paljon kun herne meni nenään liian herkästi. Ehkä se tästä jos useammin menisi jollain muulla kuin Kallella. Tuli ihan aloittelija olo kun ei meinannut homma toimia. Onneksi oli kuitenkin muutama hyväkin pätkä, ettei lajia ihan lopettaa tarvitse. :D Nyt osaa taas omaa kullanmurua arvostaa paljon enemmän! Varo vaan Danski vaadin uusintaa.






Vuokraaja meni Kallella tunnilla samaan aikaan ja meni tosi kivannäköisesti! Saa olla molemmista ylpeä. :) Lopussa lahnasta rupesi löytymään mukavan ilmavaa ravia. Kuulemma tuntui alussa vahvalta oikealle, mutta lopussa parempi. Kuvat kertokoon enemmän.



sunnuntai 8. tammikuuta 2012

perjantai 6. tammikuuta 2012

Argh ja uusi tuttavuus

Läppärini sanoi itsensä irti, joten päivittely on vähän jäänyt. Pari uutta lukijaa on ilmestynyt, joten tervetuloa :) On ollut kauheasti sählinkiä, mutta lupaan skarpata. Tänään tallillemme saapui 4-vuotias suokkiori Vikke, jota pitäisi alkaa ratsukouluttamaan. Vapaat kädet tuli, joten ruvetaan pikkuhiljaa katsomaan mitä mieltä herra on ratsastustouhusta. Odotan innolla mitä tapahtuu ja voi olla, että meidän tekemisiä voi täältäkin lukea :)

Hööksin paketti saapuikin jo ja sieltä paljastui :


Okei hävettää myöntää miten kouluratsastaja minusta on tullut, mutta onpahan blingblingiä kisoissa.


Jälleen yksi kouluhuopa


 Varariimu


Varasuitset

Kallelle kuuluu hyvää. Ollaan otetttu nyt rennosti ja keskitytty perusratsastukseen. Tämä viikko ollaan hiottu ihan perus siirtymisiä ja miten pysytään rentona ja joustavana myös siirtymisen aikana. Lumen tulon takia ollaan päästy tekemään myöskin kunnon hankitreeniä. Ponilla on ainakin ollut kivaa. Vuokraaja menee sunnuntaina koulutunnille ja itse menen samalle tunnille lainatammalla. Saa nähdä miten käy. Kuvaajakin on onneksi saatu jo, joten tänne varmasti ilmestyy materiaalia tunnilta. Hauskaa saada vähän vaihtelua ja erinlainen hevonen alle.

Kun 100 lukijaa tulee täyteen järjestän arvonnan. Senverran paljastan, että jemmassa saattaapi olla merkkitavaraa, joten kertokaapa kaverille kanssa.. :) Vajaa puolet puuttuu enään!