Tammojen bongausilme!
Mitä sitä turhaa stressamaan
Peppi!
Rakastan esteiden hyppelyä ja olen siinä aika hyvä! Mamma on vaan ihan nössö eikä anna hypätä isoja esteitä kovaa ja korkealta. Kuitenkin rohkeasti vien meidät yli isoistakin esteistä ja hyppään aina kiltisti. Kisoissa välillä innostun esittämään oikein korkeita loikkia. Mamma ei arvosta, mutta tammat sitä enemmän! En kuitenkaan tahallani ole tyhmä. Pitäähän olla pilkettä silmäkulmassa vai mitä? Nippe tukehtuisi heiniinsä jos kuulisi, mutta nautin salaa myös kouluratsastuksesta. On ihanaa tehdä laukanvaihtoja ja opetella piruetteja. Raviavot ovat tulleet uutena lempparina ja olen aika hyvä niissä! Ei saa kertoa pojille.
Tykkään salaa myöskin halimisesta ja pussailusta. Parasta on kun mamma tulee tallille ja antaa paljon herkkuja ja kertoo miten tärkeä olen. Jos pojat ei nää saatan antaa märkiä turvepusuja ja jostain syystä mamma vaan nauraa. Ruskea pigmentti mielestäni sopii mutta meillä on näkemyseroja ilmeisesti. Poikien nähden tyydyn kylmän rauhallisesti hörähtämään, mutta kun olemme kahdestaan oikein kerjään pusuja.
Mamma kertoi, että hyppäämme sunnuntaina jos ei ole kylmä. Kuulette lisää siis silloin. Jos tammat nyt oikein innostuivat voi olla, että kirjoitan tänne useammin. Saa nähdä.
Kalle
ihana postaus, sai niin hymyn huulille! :D
VastaaPoistaHahah Kalle siis pääsee ääneen useammin :p
VastaaPoistaOi onpa ihania kuvia :)
VastaaPoistaKiitos :) Pakko oli etsiä kesäisiä pakkasen keskelle!
VastaaPoistaKiva postaus! :)
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista