sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

You're perfect to me

Noniin nyt ei naama ole enään pahemmin kipeä, joten blogi herää taas henkiin. Tänään kivan aurinkoisen kelin yllättäessä suunnattiin naapurikentälle tuuppailemaan. Mentiin tosi perusjuttuja, koska ponilla on ollut aika työntäyteinen viikko. Ravissa mentiin ihan kevennellen isoja kaaria ja muutamat väistöt. Laukka oli tosi hyvää pitkästä aikaa ja innostuttiin tekemään muutamat avot. Omaa istuntaa pitää taas jonkun tulla korjaamaan kun kuvista ainakin näyttää, että istun ihan miten sattuu. Toivottavasti liian iso huppari selittää edes osan..






Viken omistaja kokeili ponia loppuun, joten kiipesin Vikkeponin selkään pitkästä aikaa. Ravi oli tosi hukassa ja yritti vaan peitsata. Lopulta löyty muutama ok raviaskel ja jätettiin siihen sitten. Opeteltiin vielä pohkeenväistön alkeita ja otus ymmärti mistä oli kyse yllättävän nopeesti. Hieno vauva! Saarakin kuulemma tykkäsi Kallesta. Onhan tuo sellanen sydäntenmurskaaja :)



Aluekoulukisat lähestyy lähestymistään. Olen ihan hukassa siitä ollaanko me nyt sinne menossa. Onko liian aikaista lähteä starttaamaan sinne hienojen kouluheppojen sekaan? Toki harjoittelemaan sinne mennään, mutta pelkään millaisia katseita saamme. Onneksi on vielä aikaa pohtia..

2 kommenttia:

  1. Älä ajattele muiden katseita ja mielipiteitä. Niitä nyt varmasti jokainen saa vaikkei olisi mitään syytäkään.. Rohkeasti sekaan vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin aina tulee ihan vahingossa ajateltua, vaikka ei todellakaan pitäisi. No onneksi on aikaa treenata ja miettiä :)

      Poista