Eilen innostuin raahaamaan esteitä kentälle pitkästä aikaa. Saatiin tallikaveri mukaan hyppyhommiin, joten esteitä oli mukavampi raahata kerrankin porukalla eikä aina yksin. Toiselle pitkälle sivulle ilmestyi okseri, keskelle kenttää pysty ja portti vielä vastakkaiselle pitkälle sivulle. Ideana oli tulla esteitä kahdeksikkona.
Kuuman päivän takia tehtiin kisatyyppinen verkka eli kaikki askellajit läpi reippaalla tahdilla ja välikäyntejen kautta verkkaesteiden kimppuun. Kalle oli verkassa ihan ok muuten, mutta pohkeelle meinasi jäädä hieman hitaaksi. Muutaman laukkaspurtin jälkeen tilanne korjaantui. Verkkahypyt oli hyviä, paikat löytyivät ja laukat vaihtuivat.
Nostettiin esteitä aika reippaasti ja lopulta tultiin rata jossa okseri oli 90cm, keskellä oleva pysty 100cm ja toisen pitkän sivun portti vaihdettiin 110cm pystyksi. Poni oli skarppina ja hyppäsi kiltisi vähän lähempääkin kun kuski varmisteli liikaa. Laukat edelleen vaihtuivat ja fiilis oli hyvä. Ehkä me sittenkin osataan tää homma?
Ilmoittauduin meille uuden valmentajan estevalmennukseen, johon lähemme 24.pvä. Eiköhän siitä kuulu postausta sitten ajallaan jos vaan saan jonkun houkuteltua mukaan kuvaushommiin. :)
Ihanan hyvän tuulisia kuvia, ja hyvä te <3
VastaaPoista<3
PoistaTosi komeasti Kalle ponnaa! Vau!
VastaaPoistaKiitos :) Menisi vielä isompaakin jos kuskilla kestäis kantti :p
Poistahttp://beautuinhiseyes.blogspot.fi/2013/07/haaste-ensimmainen-hevonen-jolla.html#comment-form
VastaaPoistasut on haastettu! :P