Ajattelin tulla päivittämään Kallen kuntoutumistilannetta kun klinikkareissusta tulee huomenna kolmisen viikkoa. Ohjeiden mukaan tällä viikolla saa ruveta ottamaan asteittain laukkaa ja parantumiselle annettiin "deadlineksi" jouluaatto. Jos juhlapyhien jälkeen hevonen ei tunnu normaalilta lähdetään vikaan etsimään muualta kuin jaloista.
Sairaslomalainen on lähtenyt kuntoutumaan hitaasti. Viimeviikolla ravityöskentelyn alkaessa maanantaina olin itkua vääntämässä. Niin epäpuhtaasti se könkkäsi eteenpäin. Soitin klinikalle ja kysyin pitääkö patistaa epäpuhtaudesta huolimatta ja kuulemma pitää. Päivä päivältä ravi rupesi vertymään ja loppuviikosta ravailtiinkin jo ihan puhdasta ravia niin kentällä kuin maastossakin. Hieman neuroottisena pyysin vielä hevoshierojan tsekkaamaan tilanteen, ettei löydy mitään lihasperäistä tai ettei satulat ole jääneet epäsopiviksi. Lihakset olivat ok pientä seisomisesta johtuvaa jäykkyyttä lukuunottamatta ja molemmat satulat istuivat edelleen kuin nenä päähän.
Tänään sitten otimme ensimmäiset laukkapätkät yli kuukauteen. Epäilyistä huolimatta sieltä nousi laukat molempiin suuntiin ilman mitään epäpuhtauksia! En uskaltanut ottaa kuin yhdet pitkätsivut kumpaankin suuntaan, mutta olo oli kun lottovoittajalla. Ehkä Kalle kuntoutuukin takasin normaaliin käyttöön eikä tarvitse vielä luopua. En kuitenkaan uskalla vielä innostua liikaa, mutta eletään päivä kerrallaan. Tästä eteenpäin lisätään laukkaa päivärytmiin aina pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ja seurataan reagoiko jalat. Poni ainakin liikkuu innokkaasti hyvällä fiiliksellä.
Kallen kuntoutuessa tulehduksista ajattelin jakaa pitkästä aikaan kuvia hieman Roomeosta. Uudemmille lukijoille tiedoksi Roomeo on welsh corgi pembroke, joka pyörii tallilla päivittäin mukana. Lupsakka rentojen maastolenkkien kaveri ja käytävien imuroija. Poseerauskuvat on ottanu Tiia Tahvanainen ja agilitykuvat Jenni Z.
Kalle on ollut epämääräinen ratsastaa jo parisen viikkoa. Takapää ei ole toiminut normaalisti ja jalat ovat olleet kun tukit aamuisin. Illalla nesteet kadonnut ja välillä liikkuikin normaalisti. Kokeilin kävelyttää viikon verran kunnes tein päätöksen, että nyt mennään klinikalle katsomaan mikä on tilanne. Pelkäsin pahinta ja maalailin kauhukuvia jo pahasta nivelrikosta, kinnerpateista aina murtumiin asti.
Tiistaina piinaava odotus viimein päättyi hevosauton kaartaessa kohti Laukaan klinikkaa. Olin jo varautunut siihen jos pahaa vikaa löytyy on aika päästää irti. Kalle joutui laajaan ontumatutkimukseen, jossa taivutettiin ja reagoi oikealla etujalalla ja molemmilla takajaloilla. Tässävaiheessa tuntui siltä, että matto oli vedetty jo alta. Ell teki päätöksen, että mennään röntgeniin katsomaan mitä kaikkea siellä onkaan vikana.
Kaikkien odotusten vastaisesti Kallen luut ja nivelet olivat kuin nuorella hevosella. Mitään kulumaa, rikkoa tai vikaa ei löytynyt. Jänteet ultratttiin varmuuden vuoksi ja nekin olivat siistit ja hyvännäköiset. Diagnoosiksi tulikin ärhäkkä niveltulehdus, johon lääkkeeksi pistettiin kortisonia, hyalubixia ja celestonea. Jalat laitettiin pakettiin ja ohjeeksi tuli sairasloma 5 päivää. Sitten saakin palata asteittain treeniin. Nivelet kuulemma niin hyvässä kunnossa, ettei estekäyttöäkään tarvitse kokonaan lopettaa. Jes!
Potilas parantelee itseään kotona kaikessa rauhassa ja tästä suunta ei ole kuin ylöspäin. Onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt ja ei vielä tarvinnut sanoa hyvästejä. Kallen ollessa sairaslomalla olen pitänyt itseni kiireisenä leikkiessäni erään 3-vuotiaan puokkitamman kanssa. Todella hauska vauvahevonen ja selässä on käyty noin 10 kertaa. Vähän oli puhetta jos kaikki etenee hyvin yhteistyö jatkuu pidempäänkin.
" Anything that gets your blood racing is probably worth fighting for"
Fiilis on äärimmäisen haikea. Olen tämän päätöksen eläkkeelle siirtymisestä tehnyt jo aikoja sitten, mutta sunnuntaina se viimein tapahtui. Kalle starttasi viimeiset estekilpailunsa. Viimeistä kertaa antoi kaikkensa ja nautittiin yhdessä siitä missä ollaan parhaita. 9 vuotta tuli yhdessä estekisoja kierrettyä ja nyt se kaikki on ohi. Ajattelin eläköitymisen kunniaksi koota kisapätkiä vuosien varrelta teidän nähtäväksi. Aloitetaan siis ihan alusta ja palataan vuoteen 2006.
Ylläoleva video on otettu syyskuussa 2006. Meidän menoa seuranneena varmasti moni huomaa suuren kehityksen tapahtuneen verrattuna nykyhetkeen. Luokkana toimi huima 60cm ja kyseessä taisi olla meidän ensimmäiset "isommat" kilpailut. Kuten videolta näkee meno ei ole hääppöistä, mutta Kallesta havaitsee miten se jo tuolloin rakasti hyppäämistä, vaikka ei siitä mitään ymmärtänytkään. Näistä kilpailuista saatiin myös ensimmäinen hyväksytty suoritus. Kipinä esteratsastukseen syttyi.
Seuraava pätkä vie vuoteen 2007 ja ensimmäisiin maneesikisoihin. Meno on edelleen kovin haparoivaa, mutta kuitenkin sitkeästi kilpailuja kiersimme ympäri Keski-Suomea. Kalle taisi olla videolla ensimmäisiä kertoja maneesissa ja kovin lungisti homman otti jo sillon. Luokkakorkeus myös nousi 60cm ->70cm ja napattiin tällä kaudella meidän ensimmäiset ruusukkeet! Ymmärsin, että tää on se meidän juttu.
Kesällä vuonna 2008 luokkakorkeus nousi 80cm asti. Kalle rupesi ymmärtämään enemmän esteistä ja ratsastettavuutta tehtävien välissä rupesi löytymään parantuneen tasapainon ansiosta. Kausi toi mukanaan huomattavasti parempia ratoja aikaisempiin vuosiin verrattuna ja ruusukesaldokin taisi muutamilla kasvaa. Näihin aikoihin ymmärsin myös valmentautumisen merkityksen ja rupesin ottamaan satunnaisia estetunteja, joista oli kovasti apua. Hännätön ravurinraato oli tullut esteradoille jäädäkseen.
2009 tapahtui suurin harppaus. Ratsastin elämäni ensimmäisen 100cm radan voittaen koko luokan ja samalla seuranmestaruuden! Kalle myös oli mukanani viikon mittaisella estevalmennusleirillä Kuopiossa, jossa saatiin paljon eväitä jatkoa ajatellen. Ratsastuksen opettaja kehui siellä hevosen työmotivaatiota ja hyvää peruskoulutusta. Ensimmäistä kertaa Kallen rotua kyseenalaistettiin.
Kehitys jatkui tasaisena 2010-2011 siirtyessämme kilpailemaan seuratasolta aluetasolle. Koko uramme kohokohtiin kuuluu ehdottomasti alue 100cm, josta taistelimme läpi vain 4 virhepisteellä. Samaisissa kilpailussa voitimme ratsastusseurani kanssa Keski-Suomen alueen joukkuemestaruuden. Muistin tirauttaneeni pari kyyneltä kunniakierroksella. Olimme päässeet siihen pisteeseen mihin en uskonut koskaan pääsevämme. Eihän ravuri voi aluetasolla menestyä?
Sitten seurasi se meidän voitokkain kausi eli 2012. Kiersimme koko kesän kilpailuja ja tuliaisena oli aina sijoitus ja useimmin vielä kärkipäästä. Kaikki hitsaantui yhteen ja olimme yhdessä voittamaton tiimi. Hyppäsimme myös ensimmäiset maastoesteemme ja saimme hyväksytyn suorituksen kenttäkilpailuista. Rupesin viimein ymmärtämään kuinka ainutlaatuisen kisakaverin olen itselleni onnistunut löytämään. Samalla päässä kummitteli ajatus kuinka kauan onni tulee jatkumaan.
Vuonna 2013 rupesin sulattelemaan eläkkeelle jäämistä. Kilpailimme kuitenkin edelleen aktiivisesti ja nappaisimme meidän ensimmäisen sijoituksen 100cm luokasta. Olimme sijalla 2. Kallen ratsastettavuus esteradoilla oli huipussaan laukkojen vaihtuessa ja tasaisen rytmin säilyessä. Välillä itsekkin unohdin Kallen alkuperän palojen loksahdellessa paikoilleen.Valmennuksissa suoritettiin yli metrisiä ratoja ja hyppäsimme oman yksittäisen ennätyksemme 120cm. Loppukaudesta tein päätöksen, että vielä ensi kesä.
c Tiia Tahvanainen
Talven vaihtuessa kesään starttailimme meidän viimeistä kilpailukautta. Tein päätöksen pitää homman helppona ja hauskana, joten luokkakorkeus tippui pelkkään 80cm. Fiilistelimme pitkin Keski-Suomea sijoittuen välillä paremmin ja välillä huonommin. Ratsastin jälleen joukkueeni mukana mitallille, mutta kulta vaihtui hopeaan. Meidän yhteiset viimeiset kilpailut sujuivat täysin fiilistellessä ja kotiin päästyäni herkistellessä. On tullut aika laittaa pillit pussiin.
Seuranmestaruus 2009,2010,2011, Joukkuekulta 2011, Joukkuehopea 2014 ja 61 ruusuketta....
Tähän loppuun haluan todeta suurimman saavutuksen Kallen kanssa olevan se, että näytimme kaikille miten entisen ravurin kanssa voi harrastaa, kilpailla ja jopa menestyä. Teuraaksi tarkoitettu hevonen opetti miten koskaan ei saa luovuttaa ja kuinka ahkera työskentely palkitaan. Uskallan väittää, että jokainen Keski-Suomessa aktiivisesti esteitä kilpaileva muistaa tuon hännättömän ravurin, joka antoi itsestään aina kaikkensa porhaltaessaan korvat hörössä kohti seuraavaa estettä. Eikai tässä voi muuta todeta kuin kiitos Kalle ♥
Tämä viikonloppu on vierähtänyt kouluvalmennuksien merkeissä. Ollaan aikasemmin käyty Pakessa hieman kauempana, joten oli ilo kuulla valmennuksien onnistuvan myös ratsastusmatkan päässä kotoa! Perjantaina laitettiin siis Kalle varusteisiin ja lähdettiin ratsain kohti valmennuspaikkaa. Kiitos maastovarmuuden matka sujui kivuttomasti käynnissä ja aikaa taisi matkaan kulua sellaiset 40min. Ei ollenkaan paha matka tallustettavaksi.
Työnjako meni niin, että ratsastin itse perjantaina ja vuokraajani Minna lauantaina ponin yöpyessä valmennuspaikalla. Omalla tunnillani treenattiin sulkutaivutusta, avotaivutusta ja jälleen parannettiin laukan laatua. Sulun avut meinasivat olla aivan jossain hukassa, mutta kun hallitsin oman istuntani ja painoni niin kummasti sulkutaivutukset rupesivat löytymään. Viimekerralla saimme kotiläksyksi avojen hiomista ja ahkeran kotitreenaamisen johdosta nehän jo melkein sujuivat! Pientä hienosäätöä vielä niin hyvät niistä tulee. Laukan laatu oli jälleen parantunut ja vinkiksi sain aktivoida takaosaa vieläkin enemmän ja ratsastaa mielummin hieman reipasta kuin hidasta laukkaa. Valitettavasti tunti oli pimeällä, joten mitään materiaalia ei meidän menosta tallentunut.
Yöpyminen oli sujunut ok ja meitä tarhassa odottikin rauhallinen ja levänneen oloinen hevonen. Kallen kanssa on ilo reissata ilman turhaa stressiä ja hötkyilyä. Lauantaina ratsastusvuorossa oli Minna, joka kokeili Paken valmennusta ensimmäistä kertaa. Heidän tunnilla tehtiin etuosakäännöksiä, voltteja ja laukkatehtäviä. Omaan silmääni meno näytti oikein kivalta ja yritinkin Minnalta kysellä tunnin jälkeen fiiliksiä. Oli kuulemma mukavaa päästä ratsastamaan kunnon kentälle ja saada tietoon omia ongelmakohtia. Nyt kun kumpikin ratsastaja taas tietää missä mennään on hyvä jatkaa treenejä ennen seuraavaa valmennusta! Kalle köpötteli vielä kiltisti kotiin ja viettääkin ensi viikon pelkästään maastoilun parissa.
Nyt viimein ehdin istahtaa alas ja jakaa teille kuvia, jotka Tiia kävi meistä viimeviikolla ottamassa. Halusin Kallesta päivitetyn rakennekuvan ja sovittiin, että ratsastan loppuun kangilla hieman "temppuja." Aluksi poserattiin maastakäsin ja ponilla meinasi hieman loppua kärsivällisyys. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen aikaansaannoksiin.
Poseeraamisen jälkeen puin Kalevin ruskeisiin varusteisiin ja siirryimme kohti kenttää. Rasti seinään, sillä varmaan ensimmäistä kertaa koko blogihistorian aikana meillä on päällä jotain muuta kuin tummansinistä. Sain ihanan Eskadronin ruskean setin niin edullisesti, joten pieni väripoikkeama on ihan sallittua. ;) Kuvissa esiintyy myös toinen hankinta eli uusi kotikypärä. Kisakypäränä olen käyttänyt Gpa Titiumia ja kotiin hommasin Gpa Pikeurin. On osoittautunut hyväksi hankinnaksi! Ratsastin paljon keskiravia, väistöjä, laukanvaihtoja ja taidettiin me vähän piruettejakin esitellä. Ollaan huvikseen treenattu piruettejen alkeita, jotka ovat ruvennetteet menemään päivä päivältä paremmin perille. Kuten kuvista huomaa meidän laukanvaihdot ovat vielä hieman lennokkaita, mutta treeniä vaan lisää niin hyviä niistä tulee.
Totisen tuuppailuosuuden jälkeen kokeilin mennä pelkällä kaulanarulla pitkästä aikaa. Kalle on herkkä istuntaa kunnioittava hevonen, joten ilman varusteita meneminen on sujut aina ilman ongelmia. Ei tehty mitään kovin kummoisia kunhan fiilisteltiin pitkin kenttää Tiian napsiessa kuvia. Pakko myöntää, että omaan silmään meidän meno rupeaa näyttämään jo aikas kivalta. Kouluratsatuksesta motivoituneena starttaamme ensi viikonloppuna seuranmestaruuksissa ja luokkana toimii FEI World dressage challenge- test B 2001, päivitetty 2009. Rata on siis Helppo A-tasoinen pitkällä radalla.
