perjantai 21. marraskuuta 2014

Klinikkareissu

Kalle on ollut epämääräinen ratsastaa jo parisen viikkoa. Takapää ei ole toiminut normaalisti ja jalat ovat olleet kun tukit aamuisin. Illalla nesteet kadonnut ja välillä liikkuikin normaalisti. Kokeilin kävelyttää viikon verran kunnes tein päätöksen, että nyt mennään klinikalle katsomaan mikä on tilanne. Pelkäsin pahinta ja maalailin kauhukuvia jo pahasta nivelrikosta, kinnerpateista aina murtumiin asti.


Tiistaina piinaava odotus viimein päättyi hevosauton kaartaessa kohti Laukaan klinikkaa. Olin jo varautunut siihen jos pahaa vikaa löytyy on aika päästää irti. Kalle joutui laajaan ontumatutkimukseen, jossa taivutettiin ja reagoi oikealla etujalalla ja molemmilla takajaloilla. Tässävaiheessa tuntui siltä, että matto oli vedetty jo alta. Ell teki päätöksen, että mennään röntgeniin katsomaan mitä kaikkea siellä onkaan vikana.


Kaikkien odotusten vastaisesti Kallen luut ja nivelet olivat kuin nuorella hevosella. Mitään kulumaa, rikkoa tai vikaa ei löytynyt.  Jänteet ultratttiin varmuuden vuoksi ja nekin olivat siistit ja hyvännäköiset. Diagnoosiksi tulikin ärhäkkä niveltulehdus, johon lääkkeeksi pistettiin kortisonia, hyalubixia ja celestonea.  Jalat laitettiin pakettiin ja ohjeeksi tuli sairasloma 5 päivää. Sitten saakin palata asteittain treeniin. Nivelet kuulemma niin hyvässä kunnossa, ettei estekäyttöäkään tarvitse kokonaan lopettaa. Jes!


Potilas parantelee itseään kotona kaikessa rauhassa ja tästä suunta ei ole kuin ylöspäin. Onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt ja ei vielä tarvinnut sanoa hyvästejä. Kallen ollessa sairaslomalla olen pitänyt itseni kiireisenä leikkiessäni erään 3-vuotiaan puokkitamman kanssa. Todella hauska vauvahevonen ja selässä on käyty noin 10 kertaa.  Vähän oli puhetta jos kaikki etenee hyvin yhteistyö jatkuu pidempäänkin.


2 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että Kallella on kaikki hyvin :) Entisen ravurin omistajana tiedän hyvin tuon tunteen, kun tietää että on rankempi käyttö takana ja maalailee kaikkia kauhukuvia mieleensä nivelrikosta murtumiin. Niin minäkin vannoin että nivelrikkoa löytyy mutta puhtaat kuvat tuli. Onneksi teillä oli samoin! Veikeän näköinen vauvaheppa, nuorien kanssa on aina kiva puuhastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että teilläkin tuli puhtaat kuvat :)
      Näiden entisten ravureiden kanssa saa kyllä kokoajan miettiä, että onkohan jossain jotain vikaa, mutta silti en päivääkään vaihtaisi :)

      Poista