keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kuulumisia ja uusi tuttavuus

Kallen kanssa treenit ovat rullanneet viimeaikoina omalla painollaan. Kenttä on vielä toisesta päädystä hieman jäinen, joten liikutus on ollut maastopainoitteista. Innostuin kuitenkin ilmoittautumaan lauantaina järjestettäviin seurakoulukisoihin, joissa startataan Kn.Special. Moni varmaan miettii miksei nyt startata viimein sitä A:ta, mutta lähtijöitä siihen ei ollut tarpeeksi. Bee saa siis riittää tälläkertaa ja asetan tavoitteeksi yli 55%. Kyllä me vielä tän kauden aikana se A rämmitään läpi.


Sitten uuteen tuttavuuteen. Viken omistajan kautta tutustuin erääseen lämppäritammaan ja toissapäivänä viimein saatiin aikataulut sovitettua yhteen kokeilua varten. Sain tietoa, että D on herkkä ja saattaa sinkoilla ja hyppiä pystyyn. En muista millon viimeksi olen ratsastanut haastavampaa hevosta, joten otin haasteen mielelläni vastaan.


Kuten arvata saattaa yhteistyö ei lähtenyt kovin ruusuisesti. Vastassa oli energinen tamma joka sinkoili jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan aina tilaisuuden saadessaan. Pitkästä aikaa sai tosissaan keskittyä itse ratsastamiseen, ettei D ehtinyt keksiä meille ylimääräistä ohjelmaa. Kuitenkin alkukankeuden jälkeen löysin viimein ne oikeat nappulat ja alla oli pätkittäin tosi rento ja mukava hevonen. Siihen oli hyvä lopettaa ja mielelläni tulen kokeilemaan uudestaankin. Hevosen blogiin pääset tästä.




Palataanhan asiaan koulukisojen tuloksen merkeissä!



3 kommenttia:

  1. Ratsastaako siis sun nuorin siskos Kallella tai Vikellä?

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ratsastaa joskus todella harvoin. Kumpikaan pikkusisko ei oikein innostu "isoista hevosista" vaan issikoista.

      Poista