sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Hellepäivän treenejä

Pitkästä aikaa päivitystä kotitreeneistä kuvien kera. Pienen suostuttelun jälkeen sain pikkusiskoni mukaan tallille kokeilemaan Kallea ja ennenkaikkea kuvaamaan meidän menoa. Kohdalle sattui ihanan lämmin päivä, joten tyydyin ratsastamaan ponin nopeasti alle ennen siskoani. Kokeilin kuinka säädöt toimivat ja jälkikäteen kuvista huomasin miten oma istunta repsottaa taas ihan miten sattuu. Oikea käsi meinaa nousta, ryhti on hukassa ja jalat vaeltaa missä sattuu. Valmennuksien järjestymistä odottaessa.



Hevonen toimi kuitenkin loppujen lopuksi hyvin.  Aluksi protestoi kaikkia apuja vastaan, mutta kärsivällisesti pyytämällä pehmeni. Olen todennut hyväksi keinoksi verrytellä aluksi vastalaukassa ennen myötälaukkaa. Otetaan ravien jälkeen uraa pitkin reipasta vastalaukkaa ja se on saanut avut menemään paremmin läpi ja Kallen pehmenemään edestä. Loppuun otettin vielä raviväistöjä, laukanvaihtoja ja temmonvaihteluita. Ollaan opeteltu sarjavaihtojen alkeita ja pitäisi saada joku kuvaamaan todistusaineistoa tänne bloginkin puolelle.


Siskoni nousi myös kyytiin ja kehitystä oli havaittavissa! Hän ratsastaa yleensä islanninhevosilla, joten isoliikkeinen ravurinraato oli alkuun lievä kulttuurishokki. Alkukankeuden jälkeen tuli muutama tosi hyvä pätkä ja toivottavasti saan liikutusapua jatkossakin. Kesäni on kiireinen työharjoittelun ja tavallisen palkkatyön takia, mutta yritän tulla kertomaan kuulumisia edes tällein lyhyesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti