maanantai 21. heinäkuuta 2014

16.7 Seura-este @Korpilahti

Kallen kanssa käytiin viime keskiviikkona Korpilahdella iltakisoissa kyytien onnistuessa kerrankin suunnitelmien mukaan. Vedin koppia itse ja tuli taas huomattua kuinka onneton olen suunnittelemaan aikatauluja. Kisapaikalla oltiin aivan liian aikaisin, mutta onneksi matkaseura otti asian rennosti ja ponikin malttoi chillailla kopissa nätisti.



Luokkina toimi 80cm ja 90cm. Verkassa kiinnitin heti huomiota Kallen vinouteen ja hieman tahmeaan olemukseen. Hevonen on kuitenkin ollut laitumella yötäpäivää ja joutui odottelemaan suht kauan ennen verkkaan pääsyä. Laitoin nihkeyden niiden piikkiin, koska hyppyjen jälkeen meno normalisoitui. Rata oli arvostelua A.2.0, eli ratsastettiin pelkkä perusrata, jossa aika ja virhepisteet ratkaisivat. Lähdin asenteella hakemaan sujuvaa nollaa, enkä niinkään ratsastamaan hullun killto silmissä. Rata oli ihan ok ja sieltä irtosi 4. sija. Meille on ennen ollut ongelmana ponnistuspaikat, jotka osuivat kerrankin nappiin, mutta laukka oli välillä omaan silmään rikkonaista. Selkeästi rutiinin puutetta liian vähäisen kotitreenin takia.




Noh 90cm lähdettiin kauhunsekaisin tuntein. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy kenttää turmeli kaatosade. Huhtikuinen kaatuminen kummitteli takaraivossa, joten pitkästä aikaa pelotti mennä radalle. Ensimmäisen okserin jälkeen päätin etten halua ottaa turhaa riskiä kaaduttamalla hevosta, joten käytiin tekemässä tahallinen hylsy. Mielestäni on epäreilua lähteä menemään huonolaukkaisella hevosella liukkaalla pohjalla ja riskeerata molempien terveys mahdollisen kaatumisen takia.  Kalle on kuitenkin niin kiltti hyppääjä, ettei se itse kiellä vaikka välillä saisi muistuttaa kuskia ratsastamaan.  Väkisin rupeaa ajattelemaan onkohan estekilometrit tulossa täyteen, mutta hevonen kuitenkin suorittaa pirteästi ja iloisesti. Tein päätöksen pysyä 80cm luokissa vielä tämän kauden ja ensi kaudella siirrytään jo ansaitulle eläkkeelle. Koulupuolella varmaan meidät näkee vielä, mutta en halua lähtee tahallaan rikkomaan 17-vuotiasta hevosta, jolla on ollut pitkä ja kuluttava ura takana. Eiköhän eläkepäivät ole ihan ansaitut :)


Tälläistä tälläkertaa. Postauksen kuvista kiitos Jennille ja seuraavat estekarkelot ovt 29.7 Tikkakoskella.



4 kommenttia:

  1. Missäs Tikkakoskella kisat järjestetään? LakuStallilla vai? :) Ja hienostihan se meni, on Kalle vaan niinn hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinneppä sinne me ollaan tulossa loikkimaan :) Kalle kiittää kehuista!

      Poista