tiistai 2. syyskuuta 2014

Estekisat ja Helppo A debyytti

Tämä postaus on ihan tuhannen myöhässä, joten pahoittelut siitä. Videoiden lisäämisessä bloggeriin on ollut suuria ongelmia ja se on vienyt motivaatiota kirjoittamiselta. Heinäkuulta on käsittelemättä este- ja koulukisat seuratasolla. Koulussa tosiaan debytoimme meidän ensimmäisen Helpon A:n, joka meni läpi niinkuin asetimme tavoitteeksi.




Estekarkelot olivat Tikkakoskella ja mentiin pelkkä 80cm AM5 arvostelulla. Kisapaikalla oltiin ajoissa ja Kalle kiltisti hengaili ja odotti luokan alkua.  Verkka oli aika ahdas ja otin vain pakolliset pari hyppyä ennen luokan alkua.  Rata oli muuten ok, mutta otettiin harmillisesti ensimmäinen pysty alas.



Oltiin jo lähössä kotiin kun ilmeni ettei puhtaita ratoja tullut ollenkaan, joten 4 virhettä saaneet uusivat. Tuli hieman hoppu verkata hevonen uudestaan ja eikun hyppäämään 10cm korotettua uusintaa. Hevonen oli skarppi ja hyppäsi kaiken kiltisti, joten tämän kauden ensimmäinen voittohan sieltä napsahti. Super eläin!


Saman viikon lauantaina sitten suunnattiin kohti koulukisoja. Lotta ratsasti meille B-merkin alle, josta he nappasivatkin hienosti 2.sijan. Hevonen kuulemma olisi voinut olla vielä paremmin avuilla, mutta ainakin omistaja oli suoritukseen enemmän kuin tyytyväinen. Mun ja Lotan välissä oli vain pari ratsukkoa palkintojenjaon lisäksi, joten meinasi tulla hieman hoppu verkata ja vaihtaa suitsia.

Radasta sen verran, että huomaa meidän kokemattomuuden tällä tasolla. Olen ratsastanut Kallea aivan liian vähän kangilla, joten liikutaan aika kuolaimen takana. Myös vastalaukan suuret rikot johtuvat ihan puhtaasti treenin puutteesta, mutta tästä vielä noustaan! Ohjelma on A merkki ja prosentteja saatiin reilu 53%. Selkään tuntui että meni tosi huonosti ja poni liikkui kuin liisterissä, koska en saanut pohjetta riittävästi läpi. Seuraavaan Päivin kouluvalmennukseen laitan kanget, jotta päästään paneutumaan näihin ongelmiin. Kuitenkin nyt on todistusaineistoa, että omistan Helppo A tasoisen entisen ravurin.






4 kommenttia:

  1. Vau onnea koulukisatuloksesta ! Ei ehkä (vielä?) menestyksestä mutta jostainhan se pitää alottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo mitään menestystä ei vielä lähdetykkään hakemaan, mutta jos sitä ensi kaudella ;)

      Poista
  2. Oon tosi iloinen teijän puolesta että pääsitte starttaamaan Helppoa A:ta, se on jotain se! Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Lisää treeniä vaan alle ja kohti uusia haasteita!

      Poista