Ensimmäisenä mainitsemisen arvoisena suomenhevosena on meillä asuva Ralli-Virkku. Virkun olen tuntenut noin 10 vuotta tavalla tai toisella ja nykyään päivittäin tulee puuhasteltua ruunan kanssa. Virkku oli ennen todella hieno suorittaja lajissa kuin lajissa. Olen itse kyseisellä putella ylittänyt 125cm okserin ja Virkulla onkin kisattu aluetasolla aina 110cm asti. Nykyään jännevamman takia toimii kevyessä harrastekäytössä ja kyydittää turvallisesti ketä ratsastajaa tahansa.
Seuraavana jo edesmennyt Ponsia. Ponsi oli Kallen tarhakaverina pitkään ja kyseinen hapannaama onnistui valloittamaan kaikkien sydämmet. Ponsi opetti meille kaikille tallitytöille päättäväisyyttä, ja kärsivällisyyttä. Hyvän päivän sattuessa kohdalle mikä tahansa onnistui leikiten, mutta kun vanhaa herraa ei kiinnostanut oli kenenkään turha edes yrittää. Muistan hyvin reissun kun vanha kurppa vetäisi kesken maastolenkin polulta suoraan umpimetsään riehakkaasti pukitellen. Riikka tippui kuusenoksaan ja itse sain kepit Ponsin pukin osuessa jalkaan. Voi niitä muistoja.
Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä Tähti-Vikkelä, alias vauvaponi. Vikkeen tutustuin melkein 2 vuotta sitten sen tullessa meille ratsukoulutukseen. Siitä on saatu tehtyä kiva kisapeli, joka nykyään on lyhyestä ratsutaustasta huolimatta kisannut jo Helppoa Ceetä ja esteillä 80cm. Viksutin oli orina melkoisen villi, mutta ruunauksen myötä siitä on tullut oikein mukava herrasmies. Käyn sitä edelleen läpiratsastamassa aina kun ehdin.
