maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesän ensimmäinen uittoreissu

Kaveriviikonloppu Haminassa ja tukahduttava kuumuus on vienyt bloggailuintoa, mutta täällä ollaan taas. Hiostavan ilman takia ei ole tullut ajatelleeksi muutakuin maastokävelyä, mutta tänään suunnattiin Sannin ja Virkun kanssa läheiselle rannalle uimaan.


Ponipojat oli oikein innoissaan viileästä vedestä. Jopa mamman hienohelma suostui menemään niin syvälle että kuskikin joutui uimaan. Virkku nyt tunnetusti polski menemään korvat hörössä niinkuin aina. Kuvat ovat viimevuodelta kun ei saatu ketään heilumaan kameran kanssa.


Huomenna vuorossa olisi estehyppelyä ensimmäistä kertaa KoRan kansallisten jälkeen. Katson sen mukaan sunnuntain kisaluokat miten hyppääminen sujuu tauon jälkeen. Koulumestaruudet jäävät valitettavasti väliin työvuoron takia :(



maanantai 23. heinäkuuta 2012

Ilman satulaa

Pitkältä tuntunut ponin loma päättyi viimein tänään ja pääsin kipuamaan hevosen kyytiin viikon tauon jälkeen! Kyllä sitä vaan tulee riippuvaiseksi ratsastamisesta kun on tottunut ratsastamaan noin 6 kertaa viikossa. Kallea ei tuntunut loma ahdistavan, ainakaa olemuksesta päätellen kun lähdin laitumelta sitä hakemaan. Mutakylpyjä oli näköjään nautittu day spassa ja mahasta päätellen seisova pöytä oli toiminut. Eihän sen mutakerroksen poistamiseen mennyt kuin 45min...


Mentiin rento vajaan tunnin mittainen maastolenkki ilman satulaa. Ajatus viikon lomailleesta otuksesta ja ilman satulaa menemisestä ei tuntunut houkuttelevalta, mutta poni olikin niin super! Rennosti jolkotteli menemään eikä edes laukkapätkä kotiinpäin aiheuttanut kaaosta. Sain pysähtymään pelkällä istunnalla ja se on oikeesti tosi harvinaista maastossa. Ehkä tammojen paimentaminen on vienyt toiselta kaiken energian.


Tämä viikko menee vielä maastoillessa ja koulukiemuroiden/ hyppäämisen pariin palataan ensiviikolla kun vaihdetaan laidunta. Huomenna jos ei sada kaatamalla lähdetään seikkailemaan kohti uusia maastoja! Laidunpaikan yhteydessä kun tosiaan ei kenttää ole niin pakollinen maastoilukuuri tekee meille oikein hyvää.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kisakalenteri

Nyt kun poni on lomaillut oon yrittänyt suunnitella kisakalenteria mahdollisimman pitkälle loppukaudelle. Toki kyytejen ym takia voi tulla peruuntumisia/ luokat voivat vaihtua, mutta näin olen sunnitellut :
- 4.8 Oman seuran mestaruudet. Osallistutaan koulumestaruuteen joten luokka on Helppo B KN-Special
- 5.8 Seuran estemestaruus. Mennään ainakin mestaruusluokka 80/90cm. 100cm harkinnassa
- 25.8  JsR/ ÄSeRa Alue 90cm
- 26.8 JsR/ÄSeRa Alue 80cm ja 90cm
- 2.9 KURRe Alue kenttä. Mennään kaikista helpoin luokka eli harrasteluokka.

'

 Lisää kisoja on tulossa loppukaudelle, mutta katon niihin menemistä sitten sen mukaan miten ylläolevat ovat menneet. Ei oteta niin vakavasti, mutta noita kenttäkisoja odotan innolla! Pitää ehkä käydä treenaamassa maastoesteitä ennen niitä... Saa nähdä miten saan Kallen pysymään hanskassa maasto-osuudella jos sinne asti edes päästään.