torstai 30. tammikuuta 2014

Pakkastreeniä

Viime viikonloppuna pakkanen laski onneksi alle -10 ja päästiin maastoon päästelemään oikein kunnolla. Nyt taas pakkasten keikkuessa siinä -20 pintaan on joutunut treenaamaan tosi kevyesti hevosen ehdoilla. Yleensä olen pyrkinyt esiintymään suht edustavissa varusteissa blogin kuvissa, mutta nyt täältä puskee arkirealismia. Ruman haalarin pelastin pappani ollessa heittämässä sitä jo roskiin. Kuitenkin pääasia on hevosen edustavat kamat vai mitä?


Eilen uhmattin pakkasta ja sain Lotan ottamaan meistä viimein tuoreita ratsastuskuvia. Kalle on ollut nyt tosi hyvä ratsastaa ja niin oli eilenkin. Tyydyin ottamaan pikaisesti kaikki askellajit läpi ja tein muutamat väistöt. Innostuin esittelemään vielä vaihdot suoralla uralla ja ponin bravuurin eli vastalaukan. Päästin vielä Lotan kokeilemaan miten uudet asetukset toimivat. Kehuja taas sateli ja ollaan kuulemma menty suuri harppaus eteenpäin. Askellajit ovat rotuun nähden laadukkaat vaikka kentän pohja olikin ihan karsea.



Tavoitteena on nyt ottaa härkää sarvista ja lähteä starttaamaan 22.2 Helppo A:10 oman seuran seurakisoihin. Olen sitä niin pitkään jahkaillut ja nyt me viimein tehdään se jos pakkasen takia päästään treenaamaan. Onneks tässä on aikaa vajaa kuukausi kaivaa esiin kankisuitset pölykerroksen alta ja ryhtyä treenaamaan oikein kunnolla. Muuten kisakalenteri varsinkin estepuolella näyttää vielä aika avoimelta, mutta eiköhän se siitä lähde hahmottumaan kevään edetessä.




6 kommenttia:

  1. Eipä täälläkään treenata pakkasen takia... Pakkasta vain muutama aste mutta sen verran että jäädyttää tiet ja mutavellin kamalan kuoppaiseksi. Eipä siinä voi tehdä mitään kun itsekään ei pysty kävelemään kunnolla. :( Pehmentävä lumi auttaisi mutta täällä turha luulo toivoa tarpeeksi lunta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lunta kaivataan täälläkin :D Hevosen omistaminen on kyllä ihan kivaa kesäisin, mutta mitens nää muut vuodenajat? ;)

      Poista
  2. millä prosenteilla ootte suorittanu helppoo A..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Startti on vasta edessäpäin niin palaan asiaan kun se on rämmitty läpi :)

      Poista
  3. ratsastaako vera ikinä sun hepalla? ootte kyllä samannäkösiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha et ole ensimmäinen joka sanoo meitä samannäköisiks :D vera ratsastaa kallella aina silloinkun aika ja uskallus riittävät. on painottunut enemmän islanninhevosiin :)

      Poista