maanantai 13. tammikuuta 2014

Talvisia kuulumisia

Nyt pakkaset ja olematon lumikerros on saapunut tänne Keski-Suomeen. Jokainen maneesittomalla tallilla asuva tietää miten vaikeaa aikaa tämä on harrastaa. Kentän ja teiden pohjat ovat ihan kivikovia, eikä oikein missään voi ratsastaa kunnolla. Onneksi tallin lähellä on pelto, jossa saa ratsastaa ettei Kalle ihan liikuttamatta jää. Tulisi nyt äkkiä paljon lunta, jotta pääsisi aloittamaan hankitreenit!


Kentän ollessa ratsastuskunnossa ollaan keskitytty nyt paljon jumppaaviin ja avaaviin liikkeisiin. Meille vaikeita sulkutaivutuksia on tullut treenattua kyllästymiseen asti, mutta tänään poni väläytti muutaman tosi kivan ravisulun! Myös suoruutta ja lapojen kontrollointia on tullut toistettua monena päivänä. Jumppatreenit ovat selkeästi tuottaneet tulosta, koska alla on ollut nyt parina viimekertana alusta asti rento ja elastinen hevonen.


Estepuolella meidän tauko rupeaa olemaan loppusuoralla. Sunnuntaina lähdetään mahdollisesti treenaamaan itsenäisesti maneesiin ja kuun vaihteessa olisi taas Tuomaksen estevalmennus. Tarkoituksena olisi mennä hyppäämään ainakin toisena päivänä. Ensimmäiset aluekisat meillä on maaliskuun puolivälissä ja jos ennen niitä löytyy seurakisoja niin lähdetään sitten niihin aloittelemaan kisakautta 2014.




2 kommenttia:

  1. Millaisia lapoja avaavia harjoituksia oot tehnyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ylitaivutuksia molempiin suuntiin, voltteja, kiemuroita, kaaria ja väistöjä :) Myös maastossa kiitolaukkailu avaa hyvin lapoja ainakin meillä!

      Poista