keskiviikko 30. marraskuuta 2011

If we ever say we'll never be together and we ended with goodbye

Pieni valkoinen satuponi päätti laukata tänään vihreämmille niityille. Koko talli tuntuu ihan tyhjältä ja ikävä on kova. Voi olla, että tulee pienimuotoinen bloggaustauko.

Puffe O'Boy 10.4.1992-30.11.2011 </3








tiistai 29. marraskuuta 2011

Hengissä ollaan!

Anteeksi kun on ollut postaustaukoa, mutta meidän arki on ollut harvinaisen yksitoikkoista. Kaiken lisäksi minulla on ollut kauheasti koulujuttuja rästissä, joten bloggaaminen on valitettavasti jäänyt kakkoseksi. Yritän ryhdistäytyä!

Täällä Keski-Suomessa on maa aivan valkoinen ja siitäpä poni innostui. Joka talvi käydään läpi sama vöyhkäämis- prosessi kun lumi on niin kivaa ja pienen ponin pieni pää kerää paljon ylimääräistä virtaa. Tänään siis aikaa meni lähinnä ylimääräiseen poukkoiluun kentällä. Lopussa onneksi tuli muutama kiva ja jopa rentokin pätkä. Kaveri töistä oli mukana tallilla ja pyörähti kanssa selässä. Kovasti sai Kalle kehuja ja oli kuulemma oikein mukava! Kiva saada omasta kullamurusta positiivista palautetta.



Kuvia en ole taaskaan viimepäiviltä saanut, joten tuossa muutama vanhempi ja loppuun video vuodelta 2009.

Sisko selässä
 


80cm-100cm

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Talvi tulee!

Kauheeta kun aamulla heräsi ja pakkasmittari näytti -8 astetta. Tallille sai laittaa ihan toppatakin päälle ja alkaa hanskaongelmat. Kesäisin ratsastan roeckl:n light grip hanskoilla ja ne ovat maailman parhaat! Harmi ettei talvella niillä tarkene koska minulla on todella huono ääreisverenkierto, joten sormia palelee aina talvisin. On tullu kokeiltua vaikka millaisia hanskoja, mutta aina palelee. Onko teillä mielessä hanskoja, joilla vilukissa pärjää talven yli? Mielelläni otan ehdotuksia vastaan!

Tänään ratsastin taas vaihteeksi koulua kentällä. Kävelin pitkät käynnit molempiin suuntiin ja taivuttelin muutenkin käynnissä normaalia enemmän. Kalle oli tosi jäykän tuntuinen ja puri kiinni oikeaan ohjaan. Huomaa, etten ole päässyt risteilyn takia pariin päivään itse kyytiin. Ravissa hain letkeetä, mutta aktiivista ravia väistöjen ja siirtymisien avulla. Ponin vertyessä homma rupesi luistamaan paljon paremmin ja laukka oli jo ihan ok. Esitti jopa ihan mukavaa keskiravia laukan jälkeen! Yhteensä tuuppailin noin tunnin verran.  Huomenna pakko skarpata ja tehdä puomi/ kavalettijuttuja. Olen kääntymässä pian kouluratsastajaksi kun en edes muista millon viimeksi on tullut hypättyä! Tajusin myös eilen selaavani netistä kankisuitsia ja hiusverkkoja. APUA :D Kohta pian tuuppailen nokka pystyssä helmikorvikset korvissa. Ei siis millään pahalla kouluratsastajia kohtaan, mutta itse kuitenkin olen "esteratsastaja".





Tähän loppuun vielä mainostan myynnissä olevia tavaroitani! Jos kiinnostuit kommentoi ja laita sähköpostisi niin otan yhteyttä. Ylimääräisenä olisi:


 Pikeur lugana ratsastushousut. Kokoa 34 ja myyn koska lahkeet ovat jääneet lyhyeksi. Olleet "parempina housuina", joten todella siistissä kunnossa. 60e näistä haluaisin.

 Pikeurin lippis. Jostain syystä jäänyt käyttämättä lojumaan. 5e lähtee.
 Pikeurin kaulahuivi. Jäänyt jostain syystä käyttämättä. Hieno talveksi! 15e olisi kiva saada.