sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Talvi tulee!

Kauheeta kun aamulla heräsi ja pakkasmittari näytti -8 astetta. Tallille sai laittaa ihan toppatakin päälle ja alkaa hanskaongelmat. Kesäisin ratsastan roeckl:n light grip hanskoilla ja ne ovat maailman parhaat! Harmi ettei talvella niillä tarkene koska minulla on todella huono ääreisverenkierto, joten sormia palelee aina talvisin. On tullu kokeiltua vaikka millaisia hanskoja, mutta aina palelee. Onko teillä mielessä hanskoja, joilla vilukissa pärjää talven yli? Mielelläni otan ehdotuksia vastaan!

Tänään ratsastin taas vaihteeksi koulua kentällä. Kävelin pitkät käynnit molempiin suuntiin ja taivuttelin muutenkin käynnissä normaalia enemmän. Kalle oli tosi jäykän tuntuinen ja puri kiinni oikeaan ohjaan. Huomaa, etten ole päässyt risteilyn takia pariin päivään itse kyytiin. Ravissa hain letkeetä, mutta aktiivista ravia väistöjen ja siirtymisien avulla. Ponin vertyessä homma rupesi luistamaan paljon paremmin ja laukka oli jo ihan ok. Esitti jopa ihan mukavaa keskiravia laukan jälkeen! Yhteensä tuuppailin noin tunnin verran.  Huomenna pakko skarpata ja tehdä puomi/ kavalettijuttuja. Olen kääntymässä pian kouluratsastajaksi kun en edes muista millon viimeksi on tullut hypättyä! Tajusin myös eilen selaavani netistä kankisuitsia ja hiusverkkoja. APUA :D Kohta pian tuuppailen nokka pystyssä helmikorvikset korvissa. Ei siis millään pahalla kouluratsastajia kohtaan, mutta itse kuitenkin olen "esteratsastaja".





Tähän loppuun vielä mainostan myynnissä olevia tavaroitani! Jos kiinnostuit kommentoi ja laita sähköpostisi niin otan yhteyttä. Ylimääräisenä olisi:


 Pikeur lugana ratsastushousut. Kokoa 34 ja myyn koska lahkeet ovat jääneet lyhyeksi. Olleet "parempina housuina", joten todella siistissä kunnossa. 60e näistä haluaisin.

 Pikeurin lippis. Jostain syystä jäänyt käyttämättä lojumaan. 5e lähtee.
 Pikeurin kaulahuivi. Jäänyt jostain syystä käyttämättä. Hieno talveksi! 15e olisi kiva saada.

4 kommenttia:

  1. Meillä oli tänään -8 astetta aamulla ja ponia ajellessa -5! Meinasi sormiin tulla ihan kunnon vilu, kun oli CRW:n soft shell hanskat kädessä (sopii hyvin tällasiin välikausikeleihin). Miulla on yleensä talvella ratsastaessa toppahanskat kädessä niin ei palele. =) Ajaessa sellaiset kunnon karvarukkaset niin avot on hyvät! :D

    VastaaPoista
  2. Mä en osaa ratsastaa sellaisilla kolmisormi toppahanskoilla! Tuntuu ettei saa ohjista kiinni ja argh :D Erinlaiset fleece viritykset on kokeiltu läpi, mutta eei. Meinaa usko loppua kesken :D

    VastaaPoista
  3. mulla jäätyy kanssa aina sormet, mutta totesin viime talvena aika kivoiks sellaset horzen "neulotut" kolmisormi hanskat. En osaa sellasilla rukkasilla mennä mutta noi on jotenki ohuemmat aika hyvät ja lämpöset käsissä. Kannattaa koklata :)

    VastaaPoista
  4. Hmm pitääpä testata! Rupeaa ahdistamaan tää jokatalvinen hanskahärdelli kun sormet jäätyy aina :D Varpaat on toinen ongelmakohta.

    VastaaPoista