keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 kohokohdat

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vuosi vaihtui suhteellisen rauhallisesti kavereiden kanssa juhlistaessa. Viime vuonna tapahtui kaikenlaista ja tässä postauksessa ajattelin muistella muutamaan merkittävintä kohtaa vuodesta 2013.  Tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä.

Ensimmäinen kohokohdista oli uskaltautuminen uuden estevalmentajan oppeihin. Vietettiin pari tehokasta valmennuspäivää Tikkakoskella Pekka Larsenin estevalmennuksissa. Kalle sai jälleen paljon kehuja toimivuudestaan rotuunsa nähden. Hypättiin myös pitkästä aikaa isompia esteitä ja yksittäisenä ylittyikin 120cm.


 


Toinen esteratsastukseen liittyvä kohokohta oli ensimmäinen sijoitus 100cm luokasta. Muutenkin ruusukkeet ja kilpailumenestys ovat olleet kohokohtia, jotka ovat motivoineet treenaamaan meidän yhteistä viimeistä aluekautta kohti. Ensi kauden me siis vielä hyppäämme ja sitten Kallen on aika jäädä eläkkeelle kisahommista.



Kouluratsastuksen saralla on myös tapahtunut kehitystä. Kiitos Lotan kärsivällisyyden ja vinkkejen olen saanut omaa istuntaani kuriin ja ponia pikkuhiljaa paremmin avuille. Laukanvaihtoihin olemme saaneet rutiinia ja laukan laatu on jälleen parantunut. Harmittavasti koulua emme ole ehtineet kilpailla tarpeeksi, joten uudenvuoden lupauksena lupaanki startata kaudella 2014 enemmän koulua.




Myöhässä toivotettuna hyvää ja treenirikasta vuotta 2014 kaikille lukijoille! :)




2 kommenttia: