Lähimme ajamaan navigaattoriin luottaen perjantaina kohti Sipoota. Alkumatka sujui hyvin kunnes huomattiin reitin vaan menevän kokoajan entistä pienempiä teitä pitkin. Toiminto "valitse nopein reitti" johdattikin sitten perille suurinpiirtein polkuja pitkin, mutta hengissä selvittiin. Kuvan laatu on tosi heikko, koska se on otettu Riikan puhelimella kesken naurukohtausta. Siinä kuitenkin näkyy vain metsää ja pitkä hiekkatie...
Kun päästiin Karkille suunnattiinkin heti tallille moikkaamaan Beetä. Tihkutti vettä, joten kuvaaminen jäi pois ihan kameran säästämisen takia. Ponitammaa liikutettiin kuitenkin koko viikonloppu siten, että kaikki kokeiltiin pe, Riikka hyppäs la ja Minnan kanssa tuupattiin sunnuntaina ennen kotimatkaa. Bricken on ratsastaessa tosi vaativa, joten olin kieltämättä aika hukassa.
Mun mielestä koko horse show oli lähinnä pettymys.. Expo pienenee vuosi vuodelta ja näytösten hinnat vaan nousee nousemistaan. Nytkin ei kohdalle osunut oikeastaan muuta mielenkiintoista kun six bar high jumping ja siinäkin hypättiin paljon matalempaa kuin viime kerralla. Harmi mutta kiitos loistoseuran reissu oli silti ihan huippu! Exposta tarttui mukaan:
Kingslandin pintelit
Eskadronin riimu+ naru
Lampaankarvapehmuste suitsiin, lettareita ja juoksutusdelta
Tälläinen postaus tälläkertaa! Olin ahkera ja ilmoittauduin estevalmennukseen pitkästä aikaa, mutta siitä lisää myöhemmin :)
Iik, meille ei ikinä tule koskaan enää sellasta riimua joka ei aukea turvalta! :D Ihanan terhakka tuo koira tuossa kuvassa, syötävän suloinen!
VastaaPoistaEn ole koskaan käynyt HIHS:ssa, mutta nähtävästi en menetä mitään.. sitä paitsi en pidä väenpaljoudesta! :D
Lumi on aika pähee tossa sen takissa :D
PoistaJoo siellä oli kyllä väkeä ihan kiitettävästi, mutta siihen se sitten jäikin :/ Pitää ehkä jatkossa suunnatta apassionataan!
Lumi the tallikoira :D Ens kerralla me tullaan Jyväskylään katsomaan menoa ;)
VastaaPoistaTodellakin ;) Laitan kiljun jo tulemaan :p
Poista