Kalle nautti tänään ansaittua vapaapäivää, joten suuntasin Minnan kanssa kohti Keljonkangasta ja Vikke-vauvaa. Pieni otus on kuulemma ollu tuhma viimeaikoina, joten ilkeä täti joutui tulla taas palauttamaan kuria ylle.
Eihän vauva mikää tuhma ollut vaan päinvastoin! Viimekertaan verrattuna perusasenne työskentelyyn oli paljon myönteisempi ja oli oppinut uusia hienoja temppuja. Avotaivutukset ja jopa pohkeenväistö ravissa onnistui kivasti. Suurin yllätys oli oikea laukka! Viimeksi nostossa vaan keuli, mutta nousi nyt nätisti avuista ja laukka oli hallittua. Sitä pääsi melkein jo ratsastamaan kunnolla.
Saara innostui laittamaan meille sarjan, jota tultiin molempiin suuntiin. Siinä sitten vähän innostuttiin ja hypättiin Vikelle uusi ennätys eli 80cm pysty. Ei ollut mitään ongelmia ja vauva oli selkeästi sitä mieltä, että olisi pitänyt saada mennä vielä isompaa. Lopetettiin siihen tosi hyvillä mielin :) Harmi kun isommilta esteiltä ei tullut kunnon kuvia Saaran jännityksen takia :p
Sitten vielä pari uutta juttua, jotka olen hankkinut käytettynä. Kuvissa näkyvät harmaat ratsastushousut ostin eräältä bloggaajalta ja Kingslandin toppaliivi on myös uusi. Tottakai poninki piti saada jotain uutta, joten tuli hankittua Eskadronin satulahuopa.
Huomenna palaan oman kullamurun selkään ja kiitos taas Saaralle kun sai pientä ponia tulla kiusaamaan :)
Toi huopa on niin söpö... :) ja noh toi liivi myös murr... Ja Vikke :D..
VastaaPoistaKoska oon niin Kingslandteini että ei mitään rajaa :(
PoistaKiitti nortttis... 'Harmi kun isommilta esteiltä ei tullut kunnon kuvia Saaran jännityksen takia :p' <--
VastaaPoistaai mikä rimakauhu :----D Mut olitte supereita molemmat <3
Hahah kyllä säkin vielä joku päivä senkaa pompit kunnolla :)
Poistaihana toi huopa!
VastaaPoistaHihih se on aika poni :D
PoistaArgh, mäki oon himoinnu KL liiviä, tosin mun sormia syhyttää se uus mallisto, missä on se kiiltävä pinta ;p Ei toi huopakaa muute mikään ruma oo, ihana toi brodekuva :)
VastaaPoistaIhanaa että joku muukin on KL teini ;) Ne uudet on kyllä tosi mageita :p Ja hihi pienelle ponille ponihuopa :)
PoistaOon miettiny kans samaa, et onneks on näitä muitaki "aikuisia", jotka on KL:n tuotteiden ympäröimiä ;D
VastaaPoista