lauantai 26. toukokuuta 2012

Alue-esteet LvR 26.5

Tänään laitettiin poni koppiin ja suunnattiin kohti killeriä. Paikalle tultiin hyvissä ajoin niinkuin aina ja oli mukavaa hetki hengähtää ja nauttia auringonpaisteesta. Lähdin 80cm viidentenä ja mentiin rata läpi ihan fiilispohjalla. Kalle oli aika pirteä ja tuntui ettei pidätteet meinannut mennä läpi. Tyydyin vaan kohtaloon, että poni päättää vauhdin :D Perusrata meni puhtaasti ja tein sujuvat tiet uusinnassa. Tällä tyylillä tulikin luokkavoitto! Huomaa muutamasta kohdasta, että on ollut kisataukoa kun laukat eivät meinaa vaihtua ja muutama tuli jopa ravin kautta. No eiköhän treenillä saada asia korjattua.



90cm rataa varten en verrytellyt kuin hetken laukassa ja otin yhden hypyn pystylle ja okserille. Ilma oli niin lämmin ja meillä oli jo hyvä vire päällä valmiiksi. En ollut rataan tyytyväinen, vaikka sieltä tulikin tuplanolla ja 7.sija. Laukat oli vähän hakemista ja muutenkin meno tuntui tosi epätasaiselta. Pistetään väsymyksen piikkiin. Virheet onneksi löytyvät satulan päältä, joten pitää itse muistaa skarpata ens kerralla loppuun asti eikä jättää ponia yksin. Toinen on välillä liiankin kiltti kun pelastaa.



Kisat olivat kokonaisuudessaan tosi mukavat. Aikataulut pitivät paikkansa, kuulutukset kuuluivat kauas ja kiva miten moni tuli juttelemaan ja tsemppaamaan :) Huomenna Minna käy rentoilemassa Kallen kanssa ja maanantaina onkin ponin synttärit!


P.s tykkäättekö meidän maskotista? Tollainen pehmoleluotus on istunut autossa nyt jokaisissa kisoissa ja tänään se pääsi oikein pokaaliin istumaan. Olihan se pakko ikuistaa!

Ja iso kiitos vielä ahkerille kuvaajille :) http://mariannek.pic.fi/ ja http://annamarisundgren.kuvat.fi/

20 kommenttia:

  1. Ihanan siistin näköistä ratsastusta! Tosi kiva katsoa tuollaista menoa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tuntui jotenkin tosi hakemiselta, mutta kiva ettei sitä huomaa :D

      Poista
  2. Teillä oli hyvännäköset radat kun paikan päältä katsoi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ens kerralla vaan rohkeasti moikkaamaan!

      Poista
    2. jooo täytyy kyllä tulla, jos vaan tunnistan sut ulkonäöltä! :D

      Poista
    3. Eti hevonen jolla ei oo häntää ;)

      Poista
  3. Onnea hyvin menneistä kisoista! Näinkin teidät vilahdukselta, tai siis tunnistin teidät Kallen hännästä ;) Oli muuten meidän se kuulutettu ravuri radalla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai oli :D Toinen zuumaili niin kaihoisasti kärryjen perään ,mutta mamma oli niin huumorintajuton kun laitto hyppäämään ;)

      Poista
  4. Vaaaau, onnittelut! Hieno Kalle ja hienosti veditte radat ;)

    VastaaPoista
  5. Vitsi toi Kalle saa näyttää ton ysikympi radanki iha vaa semmoselta et kuha huviksee vaa pomppis semmosia pikku risukasoja yli! Toisin sanoen tos hevosessa on iha hullusti potentiaalia:) Hienot radat, teille tulossa iha varmaa voittosa kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äärettömän piristävästä kommentista :) Kallella tosiaan on kapasiteettia, mutta pidetään homma molemmille kivana eikä lähdetä hyppäämään liian vaikeita tehtäviä. Pääasia on, että molemmilla on hauskaa :)

      Poista
  6. Onnea teille! Olette sijoituksenne ansainneet.

    VastaaPoista
  7. onnea! :) tulee ihan ikävä heppailua, omat hevoset on myyty pois jo vuosia sitten, yks on jäljellä mutta sekin ylläpidossa toisella puolen suomea. ehkä vielä jonain päivänä rohkaistun ja nousen hepan selkään..! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tää ratsastus niin mukavaa, etten ite ainakaan pystyis olemaan ilman :P Takaisin selkään vaan!

      Poista
  8. voi ku meni hienosti! hitsi, tuollahan olisi ollut hyvä kuvata :D oon tässä yrittäny jos jonkimoisia kisoja ettiä kuvattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No seuraavat kisat ovat meillä korpilahdella 10.6, joten sinne vaan :p

      Poista